Mitä tapahtuu Helsingissä keväällä 2017

Kevätreissua Helsinkiin suunnittelevalle ei ole tiedossa tylsää matkaa. Keväinen Helsinki on täynnä erilaisia tapahtumia niin perheille kuin urheilun ystävälle. Tässä muutama poiminta kevään 2017 tapahtumakalenterista.

Satavuotias Suomi

Modernia elämää! -näyttely on viiden museon suurhanke satavuotisen Suomen kunniaksi. Näyttely esittelee suomalaista modernismia vuosina 1917–1968, jolloin Suomessa tapahtui nopea yhteiskunnallinen muutos kohti kaupungistumista ja kansainvälistymistä. Näyttelyn lisäksi kolmena tapahtumalauantaina (11.3., 8.4. ja 13.5.) kultturiväki nauttii musiikista, vierailijoista ja yllättävistä elämyksistä.

Ohjelmaa janoisalle väellä

Kaapelitehtaalla järjestetään keväällä Helsinki Beer sekä Coffee festivaalit. Kahvifestareilla pääsee maistelemaan eri kahveja ympäri maailmaa ja testaamaan eri tapoja valmistaa suomalaisten suosimaa energiajuomaa. Olutfestivaali puolestaan keskittyy luonnollisesti oluisiin, siidereihin ja muihin alkoholijuomiin. Tänä vuonna festivaalin teemana on Unkari.

Matkassa pienemmän väen kanssa

Hurraa! on teatterifestivaali lapsille ja nuorille pääkaupunkiseudulla 18.-26.3. Ohjelmasta löytyy teatteria, tanssia, työpajoja, soittoa, laulua ja esitystaidetta. Täällä lapset ja nuoret vetävät myös itse työpajoja ja tietenkin esiintyvät.

Korkeasaaresta löytyy uusi suomalaista luontoa esittelevä teema-alue nimeltä Finnish Forest – suomalainen metsä. Vaikka metsä onkin useammalle tuttu paikka, kannattaa teema-alue katsastaa eläinten takia. Metsässä voi nähdä susia lukuun ottamatta kaikki Suomen suurpedot, mukaan lukien turistien kyselemät hirvet.

Urheiluhullulle

Urheilijan kevät Helsingissä alkaa 29.3., kun Hartwall Arenalla nähdään tunnetta, draamaa ja tulkintaa luistimet jalassa. Kyseessä on tietenkin Taitoluistelun MM-kisat, joka tuo Helsinkiin maailman parhaat luistelijat. 

Itse hikoilemaan pääsee toukokuun alussa 6.5. Suomi 100km -tapahtumassa. Kisamatka muodostuu 25 kilometrin reitistä, jonka kovakuntoiset voivat matkata jopa neljä kertaa. Jos 25 km tuntuu liian pitkältä, matka lyhenee kätevästi oikoteiden avulla. 

Suomen suosituin puolimaraton Helsinki City Run starttaa 13.5., ja 15 000 juoksijaa ympäri maata takaa mahtavan juoksufiiliksen. Juoksureitti kiertää ympäri Helsingin upeaa merenrantaa, kaupungin keskustaa sekä vehreitä puistoa-alueita.